Kirje Suomen melontaseuroille ja melojille

Näyttökuva 2019-4-24 kello 21.28.16.pngSuomen Retkimelojat on lähettänyt oheisen kirjeen kaikille Suomen melontaseuroille kannustaakseen niitä edistämään retkimelontaa ja kertoakseen jäsenilleen nauhamelonnoista. Viestiä saa jakaa vapaasti. Tänä vuonna palkitsemme myös seuran, josta saadaan eniten nauhamelojia. Seura ei ole kuitenkaan vaatimus nauhamelonnalle.

Haaveiletko koko Suomen rannikon melonnasta?

Suomen Retkimelojat tarjoaa kaikille melojille ja seuroille mahdollisuuden maksutta osallistua nauhamelontoihin. Olette tervetulleita mukaan nauhamelontojen vesille. Nauhamelonnat sopivat kokeneille melojille. Nauhamelonta on retki, jota rahalla ei saa.

Tänä vuonna Suomen Retkimelojat aikoo huomioida myös niitä melontaseuroista, joista lähtee paljon nauhamelojia vesille. Siksi kerromme tarkemmin nauhamelonnoista.

Kolme nauhaa: Sinivalkonauha, Saaristonauha ja Vuoksen nauha

Suomen Retkimelojien sinivalkonauha on melonut 128 melojaa vuodesta 1997. Reissu kulkee Tornion ja Virolahden välin etelästä pohjoiseen tai pohjoisesta etelään. Retki on omaehtoinen retkeilyreissu, joka tulee toteuttaa vuoden aikana yhtenäisenä melontana. Välillä voi keskeyttää mutta matka jatkuu samasta paikasta. Vain meloen tehty matka otetaan huomioon.

Saaristonauha on matkaltaan vain puolet sinivalkonauhasta. Se lähtee Kastelholmasta tai Kotkasta. Matkan ideana on tutustua historiaan ja luonnon oloihin Suomenlahden saaristossa. Muista reiteistä poiketen saaristonauhan varrella on tutustumiskohteita, joista osa on niin sanotusti pakollisia ja lisäksi on valinnan varaisia kohteita.

Vuoksennauha tarjoaa kolme reittiä Nurmes – Lappeenranta tai Kiuruvesi – Lappeenranta. Kolmas reitti kulkee itärajalta Tahkolle. Reitit saa meloa myös toiseen suuntaan, mutta virtaamat ovat edullisemmat näin päin. Vuoksennauha on lyhin nauhamelonnoista, ja tarjoas kahdessa viikossa mahdollisuuden osallistua nauhamelontaan. Noin 400 kilometrin matka kulkee kauneimmassa järvi-Suomessa Vuoksen vesistössä.

Liity melojien jatkumoon ja ilmoittaudu

Nauhamelonnan idea on, että ilmoitat meille melonnastasi ennalta. Säännöistä keskeisimmät ovat, että voiman lähteeksi käy vain mela ja että reissun on oltava omavarainen. Toisin sanoen melojat etenevät itsenäisesti ja hankkivat ruokansa ja juomansa itse – toki kaupassa voi käydä. Voit myös itse valita suunnan. Lähtöpaikka on aina määritelty.

Mieluusti otamme myös tiedon, jos sinulla on julkinen matkapäiväkirja, niin voimme jakaa linkin muillekin, jos haluat ja annat luvan. Retki tehdään itse suunnitellen ja omalla vastuulla, mutta nauhavastaamme tai aiemmat melojat auttavat mieluusti. Kauttamme saat myös yhteyksiä eri seutujen melojiin.

Jokainen nauhameloja tai ryhmä tekee oman retkensä, omalla vastuulla. Nauhamelojana liityt nauhamelojien jatkumoon. Jokaiselle sääntöjen mukaan meloneelle annetaan Suomen retkimelojien nauhakunniakirja.  

Nauhamelontaan osallistuminen ei maksa mitään eikö edellytä Suomen retkimelojien jäsenyyttä. Suomen retkimelojien tarkoitus on edistää retkimelontaa Suomessa, ja tämä on yksi tapa siihen.

Mitä Suomen Retkimelojat tekee?

Suomen Retkimelojat ry Finlands Långfördspaddlarna rf on valtakunnallinen retkimelontaa edistävä yhdistys. Pidämme yllä nauhamelontojen listaa, jaamme kunniakirjat niistä sekä jaamme melontatietoa. Tämä tapahtuu esimerkiksi verkkosivujemme retkimelojat.fi kautta sekä Suomen retkimelojien Facebook ryhmän kautta. Yhdistys on kaksikielinen, emmekä paheksu englanniksikaan esitettyjä kysymyksiä melonnasta.

Lisäksi kutsumme teidät osallistumaan Siivoa Saari -kampanjaan: kokoa ryhmä, siivoa saari ja kerro siitä kuvin ja paikkatiedoin FB-ryhmässä. Jos haluat kutsua enemmän ihmisiä siivoustalkoisiin, voimme myös tehdä tapahtuman FB-ryhmään.  

Suomen Retkimelojiin voi liittyä jäseneksi, kun haluaa edistää yhdistyksen tavoitteita. Jäsenhakemus on verkkosivuillamme. Nauhamelonta tai Siivoa saari -osallistuminen ei edellytä yhdistyksen jäsenyyttä.

Sinivalkonauha – koko Suomen rannikko kerralla

  • Päätepisteet Virolahti ja Tornio
  • Ei muita pakollisia kohteita
  • Matkan minimissään arviolta 1200 km
  • Sinavalkonauhan on melonut 128 melojaa
  • Sinivalkonauhan säännöt 
  • Perustettu 1997

Saaristonauha – saariston historia ja kulttuuri tutuksi

  • Päätepisteet Kastelholman linna Ahvenanmaalla ja Fort Slava Kotkassa
  • Vierailukohteita 8
  • Valinnanvaraisia kohteita 5 vierailtavaa
  • Matka on keskimäärin 650 km
  • Saaristonauhan on melonut 22 melojaa
  • Saaristonauhan säännöt 
  • Perustettu 2006

Vuoksennauha – parissa viikossa vesistön halki

  • Päätepisteet Kiuruvesi tai Nurmes ja Lappeenranta sekä Uukuniemi – Tahko
  • Ei muita pakollisia kohteita
  • Matka arviolta 385 km lyhimmillään
  • Vuoksennauhan melojia on 37 melojaa
  • Vuoksennauhan säännöt
  • Perustettu 2016

Muista että nauhamelonta ei ole kilpailu vaan elämäsi matka.

Det är ingen tävling – det är ett äventyr!

 

Uusi nauhayhteyshenkilömme – Vår nye bandmästare

  • Mats Ceder, Idrottsgatan 9 C 28, 65200 VASA
  • +358 (0)50 564 3739
  • nauhat.retkimelojat@gmail.com

Tätä tiedotettamme saa vapaasti lainata kertomaan nauhamelonnoista ja kannustamaan ihmisiä melontaretkeilyyn. Vesillä tavataan!

 

Hälsningar från Finlands långfärdspaddlare!

Vi vill berätta om Finlands blåvita band, Skärgårdsbandet och Vuoksenbandet för er förening:

Drömmer du om att paddla Finlands hela kust?

Finlands långfärdspaddlare erbjuder alla paddlare och föreningar att gratis delta i bandpaddlingar.

Välkommen med på bandpaddlingsvattnen. Bandpaddlingarna lämpar sig för erfarna paddlare. Bandpaddling är en resa som inte kan får för pengar. I år kommer Finlands långfärdspaddlare även att uppmärksamma de föreningar som har många bandpaddlare. Därför informerar vi om bandpaddlingarna.

Tre band: Blåvita bandet, Skärgårdsbandet och Vuoksenbandet

Finlands långfärdspaddlares blåvita band har paddlats av 128 paddlare sen 1997. Resan görs mellan Torneå och Vederlax i valbar riktning. Resan sker på egen hand och skall genomföras i sin helhet inom ett kalenderår. Man kan ta paus i paddlingen men den fortsätter från samma ställe den slutade. Endast resor som gjorts paddlande beaktas.

Skärgårdspaddlingen är endast hälften så långt som det blåvita bandet. Ändpunkterna är Kastelholm och Kotka. Avsikten med bandet är att bekanta sig med historien och naturen i Finska vikens skärgård. Bandet skiljer sig från de övriga bandet så att det finns fastslagna besöksmål längs med rutten. En del av målen är obligatoriska och en del är frivilliga.

Vuoksenbandet erbjuder tre alternativa rutter Nurmes-Villmanstrand, Kiuruvesi-Vilmanstrand och Uukuniemi-Tahko. Paddlingarna kan göras i valbar riktning men strömmande vatten gör det lättare att paddla norr till söder. Vuoksenbandet är det kortaste av bandpaddlingarna och erbjuder en möjlighet till bandpaddling på två veckor. Resan på ungefär 400km går på vackra insjöar på Vuoksens vattendrag.

Gå med i bandpaddlarnas skara genom att anmäla dig

Meningen är att du anmäler din bandpaddling till oss på förhand. De mest centrala reglerna är att farkosten endast får framdrivas med paddel och att paddlaren skall vara självförsörjande. Med andra ord så framskrider paddlarna självständigt och skaffar sin proviant själv. Det är tillåtet att proviantera i butiker. Du kan själv välja riktning. Startplatserna är alltid fastslagna. Meddela gärna om du har en publik dagbok, så kan vi dela den länken, om du vill och ger tillåtelse. Paddlingen görs enligt egen plan och på eget ansvar men bandansvarige och tidigare bandpaddlare hjälper gärna med information. Genom oss får du även kontakt med paddlare i de olika trakterna.

Alla bandpaddlare eller grupper gör sin egen resa, på eget ansvar. Genom att paddla ett band förenar du dig med bandpaddlarnas skara. Alla som genomfört en bandpaddling enligt reglerna får Finlands långfärdspaddlares diplom.

Deltagande i bandpaddling kostar inget och förutsätter inte medlemskap i Finlands långfärdspaddlare. Ett av syftena med Finlands långfärdspaddlare är att befrämja utfärdspaddling i Finland och detta är ett sätt att göra det.

Vad gör Finlands långfärdspaddlare?

Suomen Retkimelojat ry Finlands Långfördspaddlarna rf är en landsomfattande förening som befrämjar långfärdspaddling. Vi upprätthåller listor på bandpaddlare, delar ut diplom till paddlarna samt informerar om paddling. Detta sker till exempel genom internetsidan retkimelojat.fi och Finlands långfärdspaddlares grupp på facebook. Föreningen är tvåspråkig och vi tar även gärna emot frågor på engelska.

Dessutom bjuder vi in er att delta i Städa en holme -kampanjen: Sampla en grupp, städa en holme och berätta om det med bilder och information om var på vår FB-grupp. Om du vill bjuda in fler människor kan vi även ordna ett Event på Facebook. Städa en holme https://retkimelojat.fi/siivoa-saari-haaste-putsa-up-en-holme/

Om du vill befrämja föreningens syfte kan du bli medlem i Finlands långfärdspaddlare. Medlemsansökning sker via våra internetsidor. Bandpaddling eller deltagande i städa en holme kräver inte medlemskap.

Blåvita bandet – hela finlands kust på en gång

Ändpunkter är Kastelholms slott på Åland och Fort Slava i Kotka

Vuoksenbandet hela vattendraget på två veckor

  • Ändpunkter är Kiuruvesi eller Nurmes och Villmansstrand samt Uukuniemi – Tahko
  • Inga övriga obligatoriska mål
  • Resan är cirka 385 km som minimum
  • 37 paddlare har paddlat Vuoksenbandet
  • Vuoksenbandets regler https://retkimelojat.fi/vuoksennauhan-saannot/
  • Grundat 2016
  • Kom ihåg att det inte är en tävling – det är ett äventyr!

Vår nye bandmästare

Den ovanvarande texten får fritt användas när ni tex. Berättar om bandpaddling för era medlemmar. Vi önskar dock att ni nämner vår förenings hemsida www.retkimelojat.fi. På så sätt hittar intresserade mer information om banden.

Finlands långfärdspaddlares syfte är att befrämja utfärdspaddling så vi önskar alla välkomna till bandrutterna.

Med vänlig hälsning,

Finlands långfärdspaddlares styrelse

One thought on “Kirje Suomen melontaseuroille ja melojille

Vastaa käyttäjälle Suomen Retkimelojat Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s