Nauhamelonnat – Bandpaddlingen

Suomen Retkimelojien ensimmäinen, vuonna 1997 perustettu Sinivalkonauhamelonta oli idealtaan yksinkertainen. Kaikki, jotka ovat meloneet Suomen rannikon rajalta rajalle sääntöjen mukaisesti, saavat Retkimelonnan Sinivalkoisen Nauhan kunniakirjan ja nimensä nauhamelojien listaan riippumatta käytettyjen päivien lukumäärästä. Sittemmin Sinivalkonauhamelonta on saanut seurakseen Saaristonauhan, Vuoksennauhat, Kymennauhan ja viimeisimpänä Kahden vesistön nauhan.

Näiltä sivuilta löydät nauhamelontojen säännöt ja reitit. Oleellista nauhamelonnoissa on, että miehistö omiin kykyihin, taitoihin, navigointiin ja hyvään merimiestapaan perustuen meloo koko matkan omin voimin ilman ulkopuolista apua.

Kuten aina: omalla vastuulla.

Mikäli säännöissä on pienintäkään epäselvyyttä, kysy ennen lähtöä. Mahdolliset tiedustelut  liittyen Retkimelojien nauhamelontoihin pyydetään osoittamaan  Suomen Retkimelojien nauhavastaavalle