Suomen Retkimelojien uusi puheenjohtaja on Asko Niemelä-Koura Espoosta. Hallitukseen valittiin myös neljä uutta jäsentä: Mats Ceder, Lauri Ovaska, Ralf Sund ja Anna Lind. Hallituksen jäseninä jatkavat Pekka Hurme, Eero Oura sekä Elina Wuorivirta.

Vuosikokokouksen 14 osallistujaa päättivät toimintasuunnitelmassa 2019 aloittaa Kymennauhan valmistelut melontareitille Pielavesi-Lahti siten että uusi nauha olisi melottavissa kesällä 2020.
Lisäksi hallitus tarkastelee Saaristonauhan sääntöjä siten, että poistetaan käytännön haasteita, joita reitissä on huomattu. Esimerkiksi Klovaharu on yksityiskäytössä kesäkuukaudet, mikä on estänyt ajoin maihinnousun. Samoin Ahvenanmaan logistiikka asettaa haasteita, joita mietitään ja ratkotaan. Muutoksista ilmoitetaan mahdollisimman pian.
Sovimme myös, että kaukomatkaavat hallituksen jäsenet voivat saada pienen matkatuen (50 euroa vuodessa korkeintaan) kuittia vastaan.
Nauhamelojat 2018 pokkasivat kunniakirjat

Kaikille avoimeen osuuteen tuli 29 osallistujaa huomioimaan edeltäneen kesän nauhamelojat.
Ainoana koko Suomen rannikon eli Sinivalkonauhan meloi Raimo Laakso. Raimo on jo aiemmin melonut Vuoksennauhan ja nyt sujui koko rannikko. Raimo kertoi että muuten oli hyvä keli, mutta loppumatkan Turusta Tornioon oli vastatuuli koko ajan. Raimo oli 128. meloja, joka on melonut Sinivalkonauhan.
Vuoksennauhan meloi kahdeksan melojaa. Ensimmäisenä Nurmeksesta Lappeenrantaan kiri Mikko Loimalahti, joka sai nauttia kesän kovimmista helteistä ja pläkästä.
Seuraavana meloivat Haahkat eli Anneli Suitiala, Irja Ruuska, Marja-Liisa Laihia ja Kepa eli Kerttu Virtanen elokuussa.
Meloja-seuran herrasmiehet Jukka Olanterä, Matti Rehtola ja Juha Jäntti meloivat reitin viimeisinä alkusyksystä. Vuoksennauhan on nyt melonut yhteensä 37 melojaa.
Anneli Suitilala piti kiinnostavan esityksen Haahkojen Vuoksennauhasta hyvien paikkavinkkien kera. Sitten Asko kertoi Itäisestä Suomenlahdesta melontaretkikohteena.
Suomen Retkimelojien vuosikokous pidettiin Helsingissä 17.3.2019 Merimelojien majalla