Jäsenkirje sisältää vuoden 2016 jäsenmaksutiedot ja on lähetetty jäsenistölle sähköpostitse. Kirje on luettavissa pdf-muodossa tästä.
Kirjoittaja: Suomen Retkimelojat
Vuosikokouksen 2016 päätökset
Suomen Retkimelojat ry:n vuosikokous hyväksyi toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen vuodelta 2015 sekä toimintasuunnitelman ja talousarvion vuodelle 2016.
Puheenjohtajaksi kaudelle 2016 valittiin Anna Lind. Hallituksen jäseniksi valittiin erovuoroisten tilalle Rauli Rautavuori, Olli Ajo, Olli Sariola ja Mats Ceder kaksivuotiskaudelle 2016-2017. Hallituksessa jatkavat myös Henri Korhonen, Juho Paaso ja Henrik Westermark (2015-2016).
Varsinaisen kokousagendan jälkeen suoritettiin Sinivalko- ja Saaristonauhamelontojen kunniakirjojen jako vuonna 2015 reitit meloneille sekä julkistettiin kolmas nauhamelonta, Vuoksennauha, joka vie melojan Vuoksen vesistön järvireiteille, Lappeenrannan ja Nurmeksen/Kiuruveden välisille sisävesille.
Suomen Retkimelojat ry:n vuosikokous 14.2.2016
Suomen Retkimelojat ry:n vuosikokous 2016 pidetään sunnuntaina 14.2.2016 klo 13 Merimelojien majalla Helsingissä. Kokouspaikan osoite on Merikannontie 10. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Kokouksen asiakirjoja julkaistaan ennakkoon tällä sivulla. Kokous on tarkoitettu yhdistyksen jäsenille.
Kokouksen jälkeen noin klo 14.30 jaetaan kauden 2015 Sinivalko- ja Saaristonauhamelontojen kunniakirjat sekä esitellään Suomen Retkimelojien kolmannen nauhamelonnan reitti ja säännöt. Uusi reitti vie melojan tutustumaan Saimaan vesistöön läpikotaisin. Tämä osa tilaisuudesta on avoin kaikille melontaretkeilystä kiinnostuneille.
Årsmöte i Merimelojat, Merikantovägen 10, Helsingfors söndagen den 14. februari klockan 13. Efter kaffe ska det delas ut bandena för dom, som paddlade finska kustet. Vi ska också publicera det nya bandet.
(Toimintakertomus – Verksamhetsberättelse 2015
Toimintasuunnitelma – Verksmanhetsplan 2016).
Tervetuloa kokoukseen!
Du är välkommen!
PS. Retkeilyhengessä ota oma retkikuppi ja lusikka matkaan, vältämme turhat kertakäyttöastiat kahvilla 🙂 – Ta med kaffekoppet.
Sinivalko- ja saaristonauhamelonnat 2014 Paddlingen av Blåvita och Skärgårdbandet
Suomen Retkimelojien hallitus on lokakuun kokouksessaan käsitellyt kauden 2014 Sinivalkonauhan ja Saaristonauhan melontojen suoritukset ja sääntöjen mukaisiksi on todettu alla olevat. Nauhamelontojen kunniakirjat jaetaan Suomen retkimelojien vuosikokouksessa, joka järjestetään Helsingissä ensi vuonna 2015 helmikuun alussa ja luultavasti viikonloppuna 7.-8.2.2015.
Styrelsen för Finlands Långfärdspaddlare har i sitt möte i oktober behandlat och godkänt följande paddlingar av det Blåvita Bandet och det Stora Skärgårdsbandet. Diplomen för bandpaddlingarna kommer att utdelas på Finlands Långfärdspaddlares årsmöte, som hålles i Helsingfors nästa år 2015 i februari och troligen under veckoslutet 7. -8.2015
Kaudella 2014 koko Suomen merenrannikon meloivat Sinivalkonauhan sääntöjen mukaisesti seuraavat henkilöt / Under säsongen 2014 har Finlands havskust paddlats i enlighet med reglerna för det Blåvita Bandet av följande personer :
nro meloja/paddlaren kanootti/kanot 108 Otso Liesmäki Artisan 109 Juho Paaso Guillemot Expedition Single 110 Max Lehner (Saksa /Tyskland) Avalon Elaine 111 Ari-Pekka Rantanen* Tiderace Explore M 112 Minna Kantsila Marlin Activ 113 Kirsi Juntunen P&H Cetus 114 Matti Hovi K2, Avalon Avec kaksikko 115 Sisko Ruokonen K2, Avalon Avec kaksikko 116 Jorma Kohonen Avalon Elaine 117 Bertil Blom Tiderace Xplore
Kaudella 2014 ovat seuraavat meloneet Kotka-Ahvenanmaa välisen reitin Saaristonauhan sääntöjen mukaisesti / Under säsongen 2014 har sträckan Åland-Kotka paddlats i enlighet med reglerna för det Stora Skärgårdsbandet av:
nro meloja/paddlaren kanootti/kanot 15 Kirsten Kryger, Tanska/Danmark Seabird Nord 16 Margit Lund, Tanska/ Danmark Tahe Marine
Suomen Retkimelojat kesällä 2014 – Sommaren med FLåp
Siivoa saari -haaste
Kesän suuri haaste on Siivoa saari -haaste, johon kutsumme Sinut ja kaikki melontatoverisi. Osallistu järjestämällä siivous tai osallistumalla sellaiselle.
Vahtipaikkana pidämme yhteistä Suomen Retkimelojien Facebook-ryhmää maanlaajuisesti, mutta tapahtumasta voi ilmoitella paikallisesti sopivilla tavoilla. Ota kuva ja kerro tapahtumasta sekä haasta mukaan seuraava saaripartio!
Putsa up en holme är vår utmaning i år. Läs mer om städningstalkot och kom med och berätta om din talko i Facebook gruppen. Ta en bild och upmana den nästä att delta.
Höga Kusten kesän retkikohteena
Retkimelojien ulkomaan retki suuntautuu tänä vuonna Höga Kustenille. Johan Holmberg Helsingistä luotsaa yhdistyksen jäsenet. Ruotsin Höga kusten on Härnosandin ja Örnsköldsvikin välinen rannikkokaistale, vinottain Vaasa vastapäätä Selkämeren toisella puolen. Örnskölsvik on lähes viivasuoraan länteen Vaasasta.
Retken ajankohta on 13.7. – 22.7.2014. Retken pituus on viikko. Siihen sisältyy viisi melontapäivää ja yksi patikointipäivä. Kuljetuksiin on varattu päivä retken alussa. Ennen retkeä on matkustetaan kaksi päivää ja lopussa yksi matkustusvuorokausi, yhteensä kolme matkustuspäivää. Päivämatkat ovat arviolta 35 – 40 melontakilometriä.
Retken järjestää Merimelojat ry ja Suomen Retkimelojien jäsenet ovat tervetulleita tälle retkelle. Merimelojat ei vakuuta seuran ulkopuolisia osallistujia, joten jokainen varmistaa oman vakuutusturvansa itse. Osallistuminen omalla vastuulla, kuten aina. Matkakustannukset jaetaan osallistujien kesken. Kustannukset laivamatkoineen ovat arviolta 270 euroa henkilöltä.
Ilmoittautumiset ja tiedustelut: Johan Holmberg, sähköposti iamjohan.holmberg@dlc.fi, gsm 0400 172 816.
Långfärdspaddlarna till Svenska kusten
Paddling och vandring vid Höga Kusten leds av Johan Holmberg. Höga kusten består av kusten mellan Härnösand och Örnsköldsvik, snett över Kvarken från Vasa. Örnsköldsvik är nästan rakt väster om Vasa.
Tidpunkt för paddlingsturen är 13.7. – 22.7.2014. Resans längd är en vecka som innehåller 5 paddeldagar och en vandringsdag. En dag i början är reserverad för transporter. Före paddlingen är det två resedygn och efter paddlingen ett resedygn, sammanlagt tre resedygn. Dagsetapperna är på ungefär 35-40 paddlingskilometer.
Resan ordnas av Merimelojat r.y. och medlemmar i Finlandslångfärdspaddlare r.f. är välkomna med. Deltagare bör sköta sin försäkring själv. Man deltar på eget ansvar, som alltid. Resekostnaderna delas jämnt mellan deltagarna. Kostnaderna, inklusive båtresor, uppskattas till 270 euro per person.
Anmälningar och information: Johan Holmberg, epostiamjohan.holmberg@dlc.fi, GSM 0400 172 816.
Sinivalkonauha tai Saaristonauha kesän retkenä?
Nauhamelonta on tarkoitettu kaikille, jotka haluavat kokea pitkän matkan seikkailun ilman kilpailua.
Retkimelojien Sinivalkonauhaa yksiköllä tai kaksikolla kattaa koko rannikon eli reilun 1200 kilometriä kesässä. Saaristonauha on pituudeltaan noin puolet tästä ja kiertää Suomenlahden saariston kulttuurikohteita ja merenkäynnin mekkoja.
Nauhamelontaan ilmoittautuminen ei maksa mitään, mutta voit olla osa suomalaisen melonnan ”kuningasmatkan” tehneiden joukkoa. Tai prinsessamatkan, ihan omasta tyylistä riippuen.
Nauhamelonnoille ilmoittautuminen on jo käynnistynyt, tänä vuonna jo muutama henkilö on lähtenyt koko Suomen rannikon melontaan ja matkaa suunnittelee useampi. Kesällä on tulossa myös radio-ohjelmaa reissulta, kun vaasalainen Bernt pääsee kajakillaan matkaan. Ilmoittaudu ennalta, ohjeet verkkosivuilla tarkemmin.
Redan hundra äventyrare har paddlat Finlands hela kust, först av dem var Virpi Slotte. Det Blåvita Bandet eller paddling av hela Finlands havskust paddlas vanligen på ungefär två månader frånTorneå till Vederlax eller tvärtom. Skärgårdsbandet innebär en paddling av Kotka–Åland sträckan och under färdens gång skall man besöka befästningar och kulturhistoriska platser i Finska viken och Skärgårdshavet.
Bekanta dig med reglerna för bandpaddlingarna och anmäl dig. Kontrollera rutt och startplatser före start. Anmälningar till Blåvita bandet och Skärgårdsbandet mottas per e-post. Meddela dit namn, kontaktuppgifter, kajak/kanot, startdag samt i vilken riktning du skall paddla.
Före du startar skall du skicka e-post till henrikL.westermark@gmail.com och suomen.retkimelojat@gmail.com. Henrik kan även ge tips inför resan.
Hallitus selvittää ja kehittää – Styrelsen utvecklar
Hallitustyö on käynnistynyt mainiosti, tehtävät on jaettu tasaisesti. Katse horisonttiin 2020 -ohjelmasta olemme lähteneet selvittämään muutamaa ideaa:
– melontaedellytysten kehittäminen kaavoitukseen ja tilankäyttöön vaikuttamalla – työn tuloksena syntyy loppuvuodesta vinkkiä, miten vaikuttaa omalla paikkakunnalla. Olemme myös vaikuttaneet vastaamalla erilaisiin kyselyihin. Siivoa saari on osa tätä työtä.
– lasten melontaretkeilyyn innostaminen ja kurssittaminen – viestintä- ja koulutusohjelman suunnittelu jaettavaksi kaikille melojille. Tavoitteena on nimenomaan kilpailematon lasten melontaretkeily ensisijaisesti perhelajina toissijaisesti muutenkin. Tänä vuonna suunnitellaan ja ensi vuonna kokeillaan kouluttaa ohjaajia asiaan.
– jäsenasioiden kehittäminen ja helpottaminen
– tarjoamme myös facebook-ryhmää laajemmin retkimelonnan keskustelualustaksi.
Styrelsen har börjat att utveckla programmet Katse horisonttiin 2020
– förbättra möjligheter att paddla
– barnens paddling i naturen med familj eller ej, information och utbildning nästa år.
– medlemsservice
Haluamme vaikuttaa. Ota yhteyttää hallitukseen jos haluat osallistua.
Siivoa saari -haaste / Putsa up en holme
Siivoa saari -haaste 2014
Suomen Retkimelojat haastaa Sinut ja melontatoverit kotivesiltä mukaan Siivoa saari -talkoisiin. Kääntäkää kajakin keula kohti saarta, jonka haluatte kesäkuntoon.
Siivouksen voi toteuttaa omaehtoisena tai sopia yhteistyökumppanin kuten kunnan, liikuntaviraston tai virkistysalueyhdistyksen kanssa. Jos saaressa on paljon roskia, esimerkiksi kunta tai muu kumppani voi tarjota roskapussin ja hakea roskat pois veneellä, kun siitä ennalta sovitaan.
Suomen Retkimelojien Facebook ryhmä odottaa kertomuksia, kuvia ja kokemuksia Siivoa saari -päivästänne. Voitte myös kutsua ryhmän kautta alueenne melojia mukaan. Saareen siivoamaan voi haastaa paikallisen venekerhon tai vaikka bilsanmaikat. Jaa Siivoa saari -talkoonne kokemukset muutamalla lauseella tai valokuvalla. Olisi kiva, jos kerrotte montako teitä oli, ja minkä saaren valitsitte siivottavaksi. Helsingissä käynnistyy Siivoa saaren muotona Siisti biitsi -yhteistyö kaupungin kanssa, yhteyshenkilönä on Mikko Suominen.
Seuraa verkkosivuja tai Facebook-ryhmää niin saat lisätietoa www.facebook.com/groups/retkimelojat
Städningstalkot Putsa up en holme – utmaningen
Vi utmanar dig och dina paddlingskamrater i ditt närområde att delta i städningstalkot Putsa upp en holme. Styr kajaken mot en holme, som ni vill sätta i sommarskick.
Städningen kan utföras spontant eller i samarbete med t.ex. kommunen, fritidsbyrån eller den lokala föreningen förfriluftsområden. Om det finns mycket skräp på holmen kan t.ex. kommunen eller någon annan samarbetspartner erbjuda soppåsar och även hämta bort skräpet om man kommer överens om det på förhand.
Finlands Långfärdspaddlares Facebook grupp väntar på berättelser, bilder och erfarenheter av er Städa en holme – dag. Ni kan även sammankalla paddlarna i ert område via gruppen. Man kan utmana den lokala båtklubben eller till och med biologilärarna att delta i städandet av holmen. Dela med er av erfarenheter av städa en holme – talkot med några ord eller fotografier. Det är trevligt om ni berättar hur många ni var och vilken holme ni städat. I Helsingfors startar Städa en holme som Snygg beach -samarbete med staden, kontaktperson är Mikko Suominen. Följ med internetsidor eller Facebook-gruppen för mera information.
Se och gå med www.facebook.com/groups/retkimelojat
Vuosikokous huipentui valokuvaesitykseen Suomen rannikolta
Vuosikokous sujui lupsakasti ja ripeästi. Puheenohtajaksi vaihtui Alli Lind, hallituksessa kauttaan jatkavat Henrik Westermarck ja Markku Soikkeli. Kokonaan uusina aloittavat Mats Ceder Vaasasta ja Olli Sariola Sipoosta. Uudelle kaksivuotiskaudelle valittiin Olli Ajo, Johan Holmberg, Rauli Rautavuori ja Mikko Suominen, kaikki pääkaupunkiseudulta. Toimintasuunnitelma ja 2020-ohjelma viitoittavat tietä. Jäsenmaksu pysyy 15 eurossa ja liittymismaksu kympissä.
Kokouksen jälkeen jaettiin Saaristo- ja Sinivalkonauhat. Pekka Lassila oli valmistellut kuvallisen matkan kajakin kyydissä Virolahdelta Tornioon. Pekan kuvat ovat katsottavissa liitteenä Sinivalkonauha 2013. (sama PDF-muodossa)
.
Suomen Retkimelojien vuosikokous sunnuntaina 9.3.2014 Helsingin Messukeskuksessa
Suomen Retkimelojien vuosikokous pidetään sunnuntaina 9.3.2014 klo 11:00 – 13:30 Helsingin Messukeskuksessa. Vuosikokouksen jälkeen seuraa Saaristo- ja Sinivalkonauhan kunniakirjojen jako, jonka jälkeen Pekka Lassila kertoo kesän 2013 Suomen merenrannikon Sinivalkonauhamelonnastaan .
Aika sunnuntaina 9.3.2014 – kello 11.00 – 13.30.
Paikka on kokoushuone 306. Messukeskus, Messuaukio, Helsinki.
Kokoushuoneeseen pääsy edellyttää messulippua.
Sinivalkonauhan ja Saaristonauhan suoritukset 2013 – Erövringar av det Blåvita Bandet och det Stora Skärgårdsbandet
Suomen retkimelojien hallitus on käsitellyt kauden 2013 nauhamelontojen suoritukset, joista sääntöjen mukaisiksi on todettu seuraavat. Lisäksi vielä muutaman melonnan raporttia odotellaan. Hyväksyttyjen Nauhamelontojen kunniakirjat jaetaan Suomen retkimelojien vuosikokouksessa, joka järjestetään Helsingissä viikonloppuna 8. -9.3.2014.
Styrelsen för Finlands Långfärdspaddlare har behandlat följande bandpaddlingar.
Kaudella 2013 Retkimelojien Sinivalkonauhamelonnan meloivat. Under säsongen 2013 har det Blåvita Bandet paddlats av:
nro meloja/paddlaren kanootti/kanot 104 Pekka Lassila Tiderace Xplore 105 Ilkka Vaara (matkakertomus kuvina) Bigfoot 1 106 Tommi Hendriks Rockpool GT 107 Pekka Laurikainen NDK Explorer HV
Kaudella 2013 Saaristonauhamelonnan meloivat. Under säsongen 2013 har det Stora Skärgårdsbandet paddlats av:
nro meloja/paddlaren kanootti/kanot
9&10 Katri Malmström & Rauli Rautavuori Kayakpro Zazzzu K2
(matkakertomus kuvina)
11 Laura Tielinen Kajak-Sport Marlin
12 Harri Granholm Avalon Viviane
(matkakertomus Tielinen&Granholm)
13 Miia Numminen Argo K2
14 Pasi Suominen Argo K2
Vuosikokous ja Nauhamelontojen kunniakirjojen jako su 10.3.
Suomen Retkimelojien vuosikokous pidetään Pasilan messukeskuksessa, kokoushuoneessa 306 sunnuntaina 10.3.2013 klo 11.00 – 12.30
Katsokaa karttaa http://web.finnexpo.fi/Sivut/Tilaesittely.aspx
Kokoustilat à 3. kerros.
Sinivalko- ja Saaristonauhan kunniakirjojen jako pidetään vuosikokouksen jälkeen retkimessujen yhteydessä, jolloin seuramme pitää myös yleisöesityksen viime kesän Venäjän Vienan Karjalan retkestä….
Tarkempia tietoja vuosikokouksesta tulee myöhemmin



