’Vaativa’ merimelontaretki Norjassa

Stavanger-Bergen melontaretki Etelä-Norjan merivesillä, pituudeltaan runsaat 200 km,  on Norjan kanoottiliiton Internet-sivujen mukaan ”klassinen retkireitti, joka on melottavissa neljässä päivässä. Tosin fiksummat käyttävät siihen aikaa enemmän.” Päätimme olla ”fiksuja” ja meloa matkan yhteen suuntaan kuudessa päivässä ja palata takaisin autoille laivalla.

Internet-sivujen reittikuvauksen melontasuunta leiripaikkaehdotuksineen oli etelään  Bergenistä Stavangeriin ja Ocean Paddler-lehdessä ollut brittimelojien retkikuvaus taas vastakkaiseen suuntaan. Jim Danielsson suositteli meille kokemuksensa perusteella melontasuunnaksi Stavangerista Bergeniin. Tällöin pisimmät vuonojen ylitykset ja avomeriosuudet Haugesundin ja Sletten kohdalla ovat  jo alkumatkalla ja olisivat siten mahdollisimman pian takana päin. Ajoreitiksi hän suositteli Norjan etelärannikon näkymiltään hienoa tietä. Näin päätimmekin tehdä.

Suunnitelmat muuttuvat

Toisin kuitenkin kävi. Yhdentoista kajakin kuljetus Bergenistä Stavangeriin osoittautui odotettua vaikeammaksi järjestää. Suomesta käsin emme saaneet ennen lähtöämme kirjallista vahvistusta meille puhelimessa annettuun suulliseen lupaukseen, että kuljetus onnistuisi, jos jakautuisimme Bergenissä kahteen ryhmään. Odottaessamme menomatkalla Oslon vuonon ylitystä Mossin lauttaranassa Horteniin, syntyi ajatus muuttaa suunnitelmaa. Jospa lähtisimmekin vesille lähes Stavangerin ja Bergenin puolivälistä Haugesundin pohjoispuolelta Fördesta ja meloisimme sieltä Bergeniin ja ta-kaisin. Näin saisimme yhden melontapäpäivän lisää ja sivutuotteena enemmän melontakilometreja. Päätös oli yksimielinen ja osoittautui seuraavalla viikolla monin tavoin onnistuneeksi; näimme sekä ulko- että sisäsaaristoa, vältyimme lastattujen kajakkien roudaamiselta molemmissa päissä reittiä ja kilometreja kertyi viikon viiden täyden ja kahden vajaan melontapäivän aikana 233 km.

Kun jo aikaisemmin Norjaan saapuneet kaksi melojaa, autolla Tukholmasta trailerin kanssa ajanut seitsemän hengen  pääjoukko sekä Stavangeriin lentäen saapuneet kohtasivat lauantai-iltapäivällä paikallisella leirintäalueella, oli yhdentoista hengen joukkomme koossa. Valitsemallemme lähtöpaikallemme oli ajomatkalla tunneliosuuksien lisäksi yksi lauttamatka. Norjan öljytulot ja hallituksen tukitoimet pitää saaristo asuttuna näkyi matkalla kaikkialla. Uusia, kartoissa vielä näkymättömiä siltoja ja tunneleita sekä silta-, tie- ja tunnelityömaita oli yllättävän runsaasti.  Maantieyhteydestä tulee lähivuosina Stavangerin ja Bergenin väliselle laiva- ja kantosiipialusliikenteelle ainakin ajallisesti kilpailukykyinen vaihtoehto. Nyt vielä on vuonojen rantoja kiertelevä tieyhteytenä liian pitkä ja hidas ollakseen varteen otettava vaihtoehto vesiliikenteelle.

Vuorovesi ja tuuli

Sää on aina epävarmuustekijä meriretken suunnittelussa. Varsinkin Norjanmeren tyyppisillä vesillä, jossa länsituuli yhdessä vuoroveden kanssa voi aiheuttaa tilanteen, jossa vesille ei kerta kaikkiaan ole menemistä. Vuoroveden korkeusvaihtelut ovat Stavanger-Bergen-alueella enimmillään vain noin metrin luokkaa.  Vuorovedestä ei ole paljon haittaa, mutta se on kuitenkin syytä ottaa huomioon esimerkiksi rantautumis- ja leiripaikkoja valittaessa.

Vuorovesijakso on kestoltaan noin 6 t 15 min, minkä seuraaminen voi auttaa tiettyjen kapeiden vesien melonta-aikoja suunniteltaessa. Meille esimerkiksi menomatka Bergenin kaupunkiin osui nousuveden aikaan ja paluu kolmen tunnin kaupunkikierroksen jälkeen laskuveden aikaan, mistä oli huomattava apu molempiin suuntiin melottaessa – kylläkin aivan sattumalta. Päinvastaisessa tapauksessa olisimme joutuneet tekemään paljon ylimääräistä työtä. Salmen kaventuessa ja ilmeisesti myös madaltuessa saatoimme yöllä Björnöyan kohdalla yllättäen havaita melovamme I-luokan koskea vastaavassa virrassa, mutta onneksi myötävirtaan.

Kesän 1999 sää oli Norjassa kurjimpia miesmuistiin. Nyt se kuitenkin yllätti:  melontaviikkomme ajaksi sattui pysyvä korkeapaineen jakso ja helle  jopa siinä määrin, että useinkin toivoimme pientä tuulenvirettä jäähdyttämään helteisessä tyvenessä. Jäätelö ja kylmät juomat maistuivatkin kyläsatamissa. Radion säätiedotuksista saimme sen verran selvää, että käyntiämme edeltävänä päivänä Bergenissä – jossa kuulemma ”aina sataa” – oli mitattu 29 asteen lämpötila. Vakaa sääennuste antoi mahdollisuuden suunnitella alkumatkan reitti aivan ulkomeren äärelle horisontin tuntumaan. Vuonojen ylitykset eikä avomeren reunalla melominen aiheuttaneet hellettä lukuunottamatta mitään ongelmia.

Uiminen taukopaikoilla oli itsestäänselvyys. Varusteistamme, jotka oli varattu jokasään mukaan, oli nyt puolet turhia. Viimeistä edellisen päivän iltana saimme kuitenkin aavistuksen siitä millaiseksi sää saattaisi muodostua. Kasvaneen länsituulen ja pakoveden aikaansaama sekava ristiaallokko Digernesin salmen ylityksessä antoi esimakua olosuhteiden vaativuudesta. Tilanne ei kuitenkaan osaltamme muodostunut kriittiseksi. Ryhmämme nuorin (15) totesi vain ohi surffatessaan: ”vihdoinkin actionia!”

”Parasta melonnassa on rantautuminen”???

Rantautumis- ja leiriytymispaikkojen löytäminen 11 hengen melojaryhmälle ei  aina ollut ongelmatonta. Varsinkin kallioisessa puuttomassa ulkosaaristossa ja Bergenin lähettyvillä sopivan leiriytymisrannan löytäminen vaati ryhmältämme kärsivällisyyttä. Pienemmällä, parin kolmen hengen ryhmällä ei tällaisia ongelmia olisi ollut. Parhaat leirirannat olivat kuitenkin ihanteellisia kallioiden reunustamia sora- ja hiekkapohjaisia lahdenpohjukoita.  Leiripaikoilla tuli aina huomioida nousuvesiraja ja nostaa kajakit se yläpuolelle.

Rantautumisiin ja vesille lähtöihin muodostui rutiini, jonka mukaan lastatut kajakit nostettiin yleensä neljän melojan toimesta yksi kerrallaan maihin tai vesille – yksi perässä, yksi keulassa ja yksi istunaukon molemmin puolin. Näin minimoitiin raskaat ja vaaralliset nostot onnettomuusriskeineen. Huonoilla keleillä olisivat rantautumiset saattaneet muodostua pahoiksikin vaaratekijöiksi. Leiripaikkojen suurimmaksi ongelmaksi osoittautuivat toisesta illasta lähtien mäkäräiset, joita pahimmillaan oli lähes määrättömästi. Ne olivat suomalaisia Lapin sukulaisiaan pienempiä, mutta runsaslukuisempia ja aiheuttivat puremillaan eräälle meistä pahat tulehtumat.

Maisemat ja luonto vaikuttavaa

Maisemat eivät Etelä-Norjassa ole yhtä dramaattisia kuin pohjoisessa, mutta silti uskomattoman kauniita ja vaikuttavia. Niille  retkemme osanottajille, joille tämä oli ensimäinen tutustuminen Norjan meriluontoon, oli kokemus varmasti voimakas ja mieleenpainuva. Kellokanerva (Erika) punasi lähes kaikkialla muuten karuja kalliorantoja ja Hardangerviddan jäätikkö näkyi monien vuononäkymien päätteenä.

Minulla oli Norjassa Lofootien ja Västerålenin vesillä aiemmin pari kertaa meloneena henkilökohtaisesti suuria odotuksia merilinnuston osalle. Tässä jouduin kuitenkin pettymään. Harmaahaikara oli jokapäiväinen näky, mutta suuremmista linnuista esimerkiksi merikotkan näimme koko melontaviikon aikana vain yhden kerran. Pohjoiselle merelle tyypilliset yhdyskuntalinnut, pikkukajavat, lunnit ja kiislat puuttuivat kokonaan. Muutenkin vesilinnusto oli yllättävän vähäistä.

Norjassa ei  merellä kalastaminen uistimella ole luvanvaraista, vaan kuuluu jokamiehen oikeuksiin. Tällä retkellä ei kalaonni kuitenkaan suosinut ainoata meistä, jolla oli pyyntivälineet mukana. Sensijaan leirirannoista löytyneet sinisimpukat sopivat erinomaisesti syötäviksi valkosipulilla ja -viinillä maustetussa merivedessä keitettyinä. Paikoitellen automatisoidut lohenkasvattamot samensivat meriveden. Viimeisenä päivänä Bömlafjordenin ylityksessä oli osalla meistä onni nähdä pyöriäisiä.

Meriveden kirkkaus on hätkähdyttävää ja näkyvyys merikasvustoon ja -eläimistöön yleensä erinomainen. Vesi suorastaan houkuttelee uimaan ja sukeltamaan. Onnettomuudeksemme ei kellekään ollut tullut mieleen ottaa mukaan sukellus- tai uimalaseja. Uidessa on syytä varoa maneetteja, joiden yli metrinkin pituiset polttiasrihmaat aiheuttavat ihoon osuessaan kauan polttavat kiusalliset jäljet. Meren suolaisuus näkyi iholle ja vaatteisiin kuivuneena suolana aivan eri lailla kuin Itämerellä melottaessa.

Myös kulttuuria ja historiaa

Norjan saaristo tarjoaa ainakin täällä etelässä myös tilaisuuksia tutustua paikalliseen historiaan ja kulttuuriin. Vanhat kalastajasatamat ovat katoavaa perinnettä, jota vielä tapaa. Mosterin satamassa oli mahdollisuus tutustua Norjan vanhimpaan kivikirkkoon ja kalliolouhokseen taitavasti toteutettuun ulkoilmanäyttämöön. Aivan oma lukunsa on tietenkin entinen Hansakaupunki Bergen, jossa olisi riittäänyt katsottavaa pitemmäksikin aikaa. Nyt vierailumme jäi varsin lyhyeksi ja pääpaino oli monen osalla varmaan ruokailupuolella. Melontaretkellähän on aina juhlaa päästä syömään ”oikeata ruokaa”. Bergenin turistihinnat oli varmaan monelle meistä pienoinen yllätys. Itse join siellä kesän kalleimman oluen – ja se maistui!

Miksi merta edemmäs …

Moni on kysynyt: ”Miksi merta edemmäs kalaan, onhan melontavesiä Suomessakin?” Näin on, mutta Norjanmeren tapaisia melontavesiä ei lainkaan. Lähimmät niitä muistuttavat löytyvät Ruotsin länsirannikolta Bohuslänissä, missä Skagerrag kohtaa karun kallioisen rannikon. Vastavuoroisesti puuttuvat norjalaisilta lähes kokonaan perhe- ja virkistysmelontaan sopivat suojaiset sisävedet, joita taas meillä on runsaasti. Eräät norjalaiset melojat ovat huomanneet tämän ja suunnanneetkin jo matkansa Suomeen.

Norjan melontaretken pahin haitta suomalaiselle melojalle on sen edellyttämä pitkä matka ja sen myötä sen vaatima aika ja hinta. Matka Helsingistä on sujuva autolautoilla Tukholmaan ja sieltä autoilla Ruotsin poikki ajaen. Menomatkalla käytimme saamiemme ohjeiden mukaan Norjan eteläistä rantatietä ja takaisin tullessamme tietä tunturien yli Osloon. Sen kautta ajaneet tutustuivat tämän merenkulkijakansan hienoihin museoihin; viikinkilaivoihin, Fritiof Nanseniin, Thor Heyerdalin Kontikiin ja muihin historiasta tuttuihin merenkulun merkkihenkilöihin ja mainetekoihin.

MATTI SEPPÄNEN

Horisontti 1/2000

Latu&Polku 1/2000