Luadoga mere randamill

mie kasvoi kauno priha… On aivan pakko lurauttaa ilmoille tämä Karjalan kaukokaipuuta pursuava laulu, kun eteemme avautuu sykähdyttävä maisema. Jänislahden pitkä vuono aukeaa Laatokalle ja paljastaa horisontin. Vuonon molemmin puolin jatkuu jylhä, kallioinen maisema. Vesi on kirkasta ja näyttää hyvälaatuiselta. Sortavalan ravinnekuormitus ei näin ulos yllä. Pidämme kelluntataukoa.

Olen helsinkiläisten ja viipurilaisten melojien yhteisretkellä, jonka vetäjä on Pekka Kuha Marjaniemen Melojista. Laatokan itärantaa seuraillen Sortavalasta Salmiin ja sieltä takaisin. Aikaa on varattu runsas viikko. Suomalaisia on kaikkiaan yhdeksän ja saman verran odotamme venäläisiä osallistujia. On heinäkuun neljäs viikonloppu, kun Helsinki-Joensuu junalta jatkamme Kiteen seisakkeelta taksilla Värtsilän raja-aseman kautta Sortavalaan. Kajakit on vedetty valmiiksi Tohmajärvelle trailerilla, joka kytketään siellä taksin perään. Täytämme vesikanisterit, vaikka olemme menossa   Euroopan suurimmalle järvelle, johon kaikki Suomen vedet mahtuisivat yhdellä kertaa. Ei vara venettä kaada, saati kajakkia.

SORTAVALA

Rantapuiden väliin on sateen varalta pingotettu iso pressu, ja sen edustalle sytytetty nuotio. Saamme venäläisiltä vieraanvaraisen vastaanoton: viipurilaisten kokoava sielu, Natasha häärii tarjoten teetä ja kotitekoisia leivonnaisia. Hän, kuten useat muutkin puhuvat suomea, ja keskustelu sujuu auttavasti ilman tulkkausta. Jotkut suomalaisista puhuvat hieman venäjää, joten kielivalinta ei mene ihan yksipuoliseksi.

Osa suomalaisista käyttää  tilaisuutta pikaiseen Sortavalan kierrokseen muiden pakatessa kajakkeja. Satamasta keskustaan on vasemmalla Seurahuone, jonka edestä lähtee Karjalansilta satamalahden yli. Seurahuoneen edessä aukeaa Väinämöisen puisto. Taustalla on jykevä graniittinen, vastikään  venäläisvoimin kunnostettu entinen Suomen pankin aluekonttori. Puiston keskellä on Runonlaulajan patsas, jota on käytävä tervehtimässä, kulttuurimatkallahan ollaan. Kaupunkikierroksen päätteeksi käymme Seurahuoneen ravintolassa syömässä. Trangiaruoka saa odottaa, kerätään retkipisteitä sitten myöhemmin.

LAATOKKA

Laatokasta Sortavalan erottaa laaja saaristo, joka leveydeltään on kaksikymmentä kilometriä ja joka vuonojen halkomana ulottuu 15-25 kilometriä sisämaahan. Kallioinen vuonomaisema alkaa Käkisalmesta, jatkuu Sortavalaan, ja siitä edelleen kaakkoon Impilahden taakse. Vasta Pitkärannan jälkeen maisema vähitellen rauhoittuu harjumaisemaksi. Maaperä kuuluu kaksi miljardia vuotta vanhaan svekofenniseen laattaan, jonka keskeisiä kivilajeja ovat diabaasit. Laatokan pohjoisosa on hautavajoama, jonka syvimmät, noin 230 metriin ulottuvat painanteet ovat järven pohjoisosassa. Laatokan suurin pituus on yli 200 kilometriä ja leveys lähes 140 kilometriä. Pinta-ala on 18000 neliökilometriä. Keskisyvyys on noin 50 metriä pohjan  madaltuessa etelää kohti. Turhaan ei Laatokkaa sanota Karjalan mereksi.

Sunnuntai on retken ensimmäinen kokonainen melontapäivä. Päätämme suunnata Laatokalle koillisen kautta Läskelän sivuitse Jänislahteen. Seuraava yöpymisleiri olisi ennen tuloa Laatokan aavalle ulapalle. Etukäteen on hankittu Laatokan karttoja ja merikortteja, suunniteltu reittejä ja mahdollisia leiripaikkoja. Kun etenemme kaakkoon avautuvaa vuonoa tuuli voimistuu nostaen jyrkän aallokon. Tällä aallolla on erityinen nimi: kare. Puskemme kareita päin ja saamme vähän väliä veden pärskeistä kasvojen pesun.

Eteneminen vastatuuleen vaatii voimia. Huomaamme, että kaksikoiden melontaparit eivät ole vielä voimiltaan tasaisia. Korjaamme tilanteen myöhemmin pareja sekoittamalla. Igor, kova kalamies, vetää uistinta ja on päättänyt pyydystää Laatokan suurimman hauen. Tiedättehän kalamiesten käsimitat: jos kädet eivät riitä kalan pituuden näyttämiseen, niin aina voi näyttää silmien välin. Tai silmän läpimitan. Armoitettu näyttelijä tämä viipurilainen sähkömies. –Suuri kala asuu tässä, näyttää Igor vuonoon, ja virnistää. – Mutta nyt ei nälkäinen, kala nukkuu.

PITKÄRANTA

Aamu on tyyni ja aurinkoinen. Sivelemme nenään, korviin ja kämmenselkiin suojakertoimia, ja suuntaamme kohti Pitkärantaa. Impilahden ja Kitelän sokkeloiset vuonot jäävät vasemmalle, oikaisemme lähes kymmenen kilometrin  levyisen Laatokalle avautuvan lahden. Tuulella nämä vedet ovat vaarallisia, saarista ei suojaa saa. Päivätauon pitämiseen joudumme kivisten rantojen vuoksi pitkään etsimään paikkaa. Vihdoin päätämme valloittaa lokkien miehittämät laakeat kalliopaadet. Kellimme auringossa kuin norpat. Näitä Saimaan viiksiniekan sukulaisia emme ole vielä nähneet. Hyljekanta on huvennut neljännekseen luontaisesta määrästään. Laatokan norppa on nyt rauhoitettu, mutta salametsästys ja verkot ovat edelleen sen uhkana.

Iltapäivällä jatkamme kohti Pitkärantaa Pusunsaarella sijaitsevan paperitehtaan piipun toimiessa suuntamerkkinä. Tehdas tuottaa kondensaattoripaperia ja on itäisen Laatokan suurimpia työllistäjiä. Rantaudumme rautatieaseman takaiseen maastoon ja lähdemme tekemään paikallishankintoja. Avainsana on magazin, kauppa. Sen sijainnin selvitämme nopeasti kyselemällä. Paikalliset ihmiset ovat täälläkin avuliaita. Kaupan valikoima on monipuolinen. Ostamme maukasta kestomakkaraa, kalasäilykkeitä, leipää ja olutta.

SALMI

Tuuli on kääntynyt pohjoiseen ja saamme Pitkärannasta jatkaessamme takaa tulevista aalloista työntöapua. Uuksalon edustalta löytyy sopiva saari ja sieltä hiekkaranta ja tasainen nurmikko, johon kaikkien teltat mahtuvat. Tuuli ei osoita laantumisen merkkejä, yöllä telttojen kaaret paukkuvat. Aamulla tuuli käy edelleen pohjoisesta, lämpötila on laskenut hellelukemista kymmeneen asteeseen. Laatokan aallot laukkaavat vaahtopäinä.

Päätämme suunnistaa kohti Salmia Uuksalon kaakkoisreunan suojassa. Veden rynkytys murtaa Bavarian peräsinripustuksen, ja sitä joudutaan korjaamaan. Onnistumme lopulta improvisoimaan peräsimeen metalliset tuet, jotka pitävät sen toimivana loppumatkan. Puskemme koko päivän vastatuuleen, kunnes vihdoin rantaudumme Tulemajoen suulle Salmin uimarannalle. On  retken käännepiste, ja sen juhlistamiseksi retken johtaja panee kiertämään pienen viskipullon. Otamme valokuvia ja  käymme taas paikallisessa magazinissa tekemässä hankintoja.

Kun Salmista käännyttyämme illalla rantaudumme, sataa märkää vettä. Ilma on syksyisen kylmä. Viipurilaiset ryhmittävät telttansa vierekkäin ja vetävät puiden väliin sadekatoksen. Kohta palaa nuotio ja  keitinseläksi viritetyssä vaijerissa roikkuvat  suurikokoiset pakit. Työnjako on selkeä ja toiminta on tehokasta. Miehet tekevät nuotion ja virittävät sadesuojan. Naiset hakevat vedet ja ryhtyvät ruoan laittoon. Osa häipyy kalaan ja kun vesi pakeissa kiehuu, ovat hauet ja ahvenet jo valmiina keittoon. Kaloista otetaan sisälmykset ja kidukset pois ja nostetaan kiehuvaan veteen perunoiden ja sipulien joukkoon. Kun kalat ovat kypsiä, ne otetaan kokonaisina pois. Keitto syödään erikseen, kalat erikseen. Liemi on hyvin herkullista ja kalat tulevat tehokkaasti ruotoineen hyödynnettyä.

Me suomalaiset melojat olemme sadekelissä hieman avuttoman näköisiä. Jokaisella on oma teltta ja oma retkikeitin. Ruoka valmistetaan vain itselle omissa oloissa. Sateessa kyykitään käppyrässä absidissa, teltan liepeen alla. Emme muodosta niin tiiviistä  ryhmää kuin venäläiset ystävämme. Yhteistyötämme  jarruttaa ehkä myös pyrkimys yksilöllisyyteen, riippumattomuuteen ja pois sukupuolten roolijaosta. Kansojemme luonteissa on perusero: suomalainen haluaa enemmän etäisyyttä toiseen ihmiseen, rakentaa talonsakin mahdollisemman kauas toisen asumuksesta, venäläiset ryhmittävät asumuksensa tiiviiksi kyläksi.

KANALA NJET!

Keskiviikko jatkuu sateisena ja tuulisena. Lämpötila on yhdeksän astetta ja tuuli pohjoisesta. Leirin purkaminen on sateessa ankeaa, teltat kääritään märkinä pakkauksiin. Kuivapukuja vedetään päälle. Laatokalla on kova keli. Päätämme oikaista Uuksalon koillispuolta  tämän viisitoista kilometriä syvän lahden pohjukasta kanavan kautta Pitkärannan edustalle. Tuuli on vastainen, ja etenemme siksi saarijonojen suojassa.

Käyttämämme kartat ovat Tallinnassa painettuja, suomalaisista vuoden 1939 kartoista oikaistuja vedoksia. Niiden pitäisi vastata 90-luvun tilannetta. Olemme tosin  jo huomanneet, että melko suuriakin saaria kartoista puuttuu. Koetamme nyt etsiä karttaan merkittyä Uuksun kanavaa, kahden kilometrin mittaista reittiä Uuksun kylän laidalta takaisin Laatokalle. Kanavan suuta ei löydy, joten rantaudumme kylän liepeille ja pidämme tuumaustauon. Osa lähtee tekemään maastotiedusteluja, muut vaihtavat kuivia vaatteita päälle ja ryhtyvät tekemään lämmintä ruokaa.

Uuksalon tiellä pysäyttämäni maastoauton kuljettaja vakuuttaa, että kanavaa ei ole.

-Kanala njet. Ja jatkaa sitten: – Kanal byil, da, da. Paljastuu, että joskus tässä on todella ollut vesireitti. Se on kuitenkin ruohottunut, ja kylän tyhjennyttyä menettänyt merkityksensä. Täyttynyt tai täytetty ehkä 50-luvulla.

Kanavaa ei siis olekaan. Olemme takertuneet Uuksun liepeille lahden pohjukkaan. Laatokalle on linnuntietä vain pari kilometriä, melomalla kiertäen yli kolmekymmentä. Sataa, ja on kylmä. Mutta ei hätää, venäläiset ryhtyvät Natashan johdolla improvisoimaan. Tiedustelijat lähtevät etsimään kylästä elon merkkejä. Tunnin kuluttua delegaatio saapuu mukanaan suunnitelma: jäämme tähän yöksi ja aamulla tulee traktori peräkärryineen kuljettamaan kalustomme metsien halki Laatokan rantaan. Uuksun kanava kumipyörillä! Samaan sopimukseen on tinkitty  sauna, joka lämpiää illaksi.

Heräämme aamulla auringon paisteeseen. Näkymä Uuksunlahdelta Salmin suuntaan on ihmeellisen kaunis, kuin katselisi Koitereen maisemia. Varusteet ennättävät kuivahtaa ennen kuin traktori saapuu. Ahdamme kolme tai neljä kajakkia kerralla peräkärryyn, jonka pohjalle on pehmusteeksi levitetty seipäällinen heiniä. Muutaman siirtokeikan jälkeen koko joukko on varusteineen Laatokan rannalla.

IMPILAHTI

Jatkamme Pitkärannan kautta Impilahden vuonolle, jota pidetään koko Laatokan kauneimpana. Löydämme vuonon suulta suojaisen hiekkarannan, jonne jäämme yöksi. Sää enteilee  taas sadetta, joten sadesuojia viritellään.

Aamulla lähdemme melomaan vuonoa Impilahden pohjukkaan. Vuono on kahdeksan kilometriä pitkä, suultaan ahdas, ja kallioisen saaren  suojaama.  Kun aukosta sujahtaa sisään, vuono laajenee muodostaen pitkänomaisen sisäjärven. Eteläranta on jyrkkää kalliota, mutta  pohjoinen, päivän kämmenelle antava puoli on alavampaa maata. Sinne on raivattu nyt jo niityiksi muuttuneita peltoja. Vuonon pohjukkaan laskee Halinoja, aika vaatimaton ja rehevöitynyt puronen. Rantaudumme  maantien sorapenkkaan, teemme paikallistiedustelut, ja nousemme sitten tietä pitkin Impilahden keskustaan. Käymme magazinissa ja lähetämme postitoimistosta kortteja Suomeen.

PAROLA

Aikataulussamme on yksi varapäivä, jonka päätämme käyttää kiertelyyn Sortavalan saaristossa. Jänislahdelta käännymme luoteeseen ja löydämme Hietalahden. Tämä on tavattoman kaunis, useita satoja metrejä leveä hiekkaranta, joka korkeiden kallioiden rajaamana  hevosenkenkänä avautuu lounaaseen Laatokalle. Horisontissa, hyvin kaukana erottuu Valamon pääkirkon torni. Hiekkapenkan takaa löytyy kaksikin nuotiopaikkaa pöytineen ja penkkeineen. Rannassa on telttasaunan runko ja kiukaana kivikasa. Pressu vain puuttuu. Päätämme jäädä rannalle yöksi, mutta sitten huomaamme, miten aallot ovat viskelleet hiekkaa pitkälle metsän reunaan. Jos tuuli kääntyy, ei tältä rannalta pääse millään pois. On syytä vaihtaa paikkaa hyvän sään aikana.

Lähdemme etsimään suojaista yöpaikkaa, mutta sen löytäminen käykin vaikeaksi. Lähettelemme eri suuntiin etsintäpartioita ja yksittäisiä melojia, ja viimein jo illan hämärtyessä rantaudumme Parolan hylätyn kylän rantaan. Tänne on tieyhteys Sortavalasta, ja rannassa on jo muutama auto. Rokki soi kovana, kun lähiseudun asukkaat ovat siirtyneet viikonlopun viettoon. Kenelläkään ei kuitenkaan ole enää haluja jatkaa uuden paikan etsintää. Takana on retken pisin melontapäivä, ja olemme jo aika väsyneitä.

TAKAISIN SORTAVALAAN

Seuraavan päivän puikkelehdimme vuonoissa ja ahtaissa salmissa. Maisema  vaihtuu alinomaa. Välillä tuntuu kuin meloisi Pellingin sisäsaaristossa, välillä kuin Saimaalla. Sitten äkkiä on taas suurella vuonolla, joka tuo mieleen Länsi-Norjan. Monessa paikassa näkyy niittyaukeita muistoina entisistä kylistä. Siellä täällä lymyää harmaita rakennuksia ja kumaraan painuneita venevajoja. Lähempänä Sortavalaa veden laatu huononee, mutta rakennukset näyttävät parempikuntoisilta. Päävuonoa pyyhkäisee muutaman tunnin välein kantosiipialus kuljettaen turisteja Valamoon.  Rantaan ankkuroidusta laivasta kuuluu kovaäänisen vahvistama haitarinsoitto. -Hei Karjalasta heilin minä löysin… Suomalaisseuruetta viihdytetäään.

Pystytämme teltat korkealle kalliolle, josta avautuu näkymä  Sortavalaan. Sitten kokoonnumme kaikki tasaiselle niitylle. On retken viimeinen ilta ja keksimme yhteistä ohjelmaa. Monet alunperin lapsille tarkoitetut seuraleikit toimivat erittäin hyvin eri kielisten ihmisten lähentäjinä. Reaktiokykyä ja nokkeluutta vaaditaan, kun pitää nostaa oikeaan aikaan  leikin sääntöjen määräämä käsi tai kädet jäniksen korviksi pään sivuille. Kaikilla on tavattoman hauskaa.

Ja sitten viimeisenä aamuna haikeaa, kun tulee aika jättää jäähyväiset viipurilaisille. Muodostamme halauspiirin,  kättelemme miehet ja halaamme naiset. No ihan tarkasti tästä säännöstä ei pidetä kiinni,  tuntuisi loukkaavalta olla halaamatta  Igoria. Hänen kanssaan olen viikon mittaan kehitellyt uutta kommunikointitapaa: kielestä jätetään turhat verbit pois. Rutistamme karhumaisesti toisiamme ja Igor melkein muiskauttaa poskipusun, kunnes viime hetkellä muistaa, ettei se enää taida sopia. Pikku-Natashaa täytyy halata lisää. Puikahdan piirissä uuteen paikkaan ja saan näin vielä tilaisuuden. Tämä on tietysti vain leikkiä, valehtelen itselleni..

Nousemme autoon, joka kaasuttaa satamasta kohti Värtsilään johtavaa tietä. Vielä käännämme katseet rantaan ja näemme rivin viipurilaisia kädet jäniksen korvina vilkuttaen. -Dasvidania! Shislivovo puti!  Näkemiin ja hyvää matkaa.

Retken pituus oli kaikkiaan 239 kilometriä, ja sen me kilometrien ja retkipisteiden orjat tulemme millimetrin tarkkuudella piirtämään vajan hikimittaritauluun.

Viitetekstillä:  Sortava-Salmi-Sortavala, 22.7 – 30.7.2000.

Tuomo Orpana   29.8.2000

Horisontti 2/2000