Argentiinassa

Jokimelontaa ja muuta matkailua Argentiinassa

”Jokainen ihminen haaveksii kerran elämässään tekevänsä suuren matkan.”

Ryhmä suomalaisia toteutti viime helmikuussa elämysrikkaan matkan Kauriin  Kääntöpiirin eteläpuolelle, jossa kesän aurinko paistoi pohjoisesta. Ohjelmaan kuului kaiken muun ohessa myös jokimelontaretki Koillis-Argentiinan sademetsäalueella.

Meitä oli kaikkiaan 18 matkailijaa, jotka helmikuun pakkasessa starttasimme ensin kohti Lontoota, josta jatkoyhteys  Buenos Airesiin. Matkaan oli valikoitunut ilmeisen ennakkoluulotonta ja seikkailuhenkistä väkeä, jolla tuntui olevan jo ennestään mielenkintoisia matkailukokemuksia. Esim. Seija, joka vasta Buenos Airesissa liittyi porukkaamme kierreltyään sitä ennen lähes 3 kk. Australiassa ja Uudessa Seelannissa, oli joitakin vuosia sitten purjehtinut Atlannin yli New Yorkista Helsinkiin, maailmanmatkaaja Tiina oli mm. pyöräillyt Euroopan halki Egyptiin ja vielä Niilin vartta etelään, Tuomo oli suorittanut yksinhiihtovaelluksen Grönlannissa, Mikael pyöräillyt Ranskan ympäri Tour de Franceen osallistuen, joku kertoi  kiivenneensä  Kilimanzarolle jne. Mukaamme paikalliseksi oppaaksi lähtenyt Reino oli syntynyt ja kasvanut Argentiinassa, mutta oli sotilasjuntan aikaisissa epävakaissa poliittisissa oloissa joutunut pakenemaan maasta asettuen sitten pysyvästi Suomeen.

Matkailua parhaimmillaan

Kolmen viikon matka oli tietenkin muutakin kuin melontaa. Tutustuimme 12 milj. asukkaan Buenos Airesiin, jota sanotaan Etelä-Amerikan Pariisiksi. Siellä sai helposti viikon kulumaan, parasta ohjelmaa ehkä kävely, katselu ja ihmettely, mieluummin sombrero tms. päässä aurinkosuojana. Ja  tutustuimme tietenkin argentiinalaiseen tangoon! Teimme myös joitakin retkiä, mm. eräälle pampan karjatilalle, jossa gauchojen johdolla myös ratsastusta. Osa meistä kävi  laivalla Uruquayssa Rio de Plata-lahden toisella puolella. Matkaan sisältyi myös käynnit Brasialiassa ja Paraquayssa.

Melontaretki täysihoidolla

Melontaretki tehtiin Argentiinan ns. koillissarvessa, Missioneksen maakunnassa n. 1 300 km B. Airesista pohjoiseen. Sinne, Eldorado-nimiseen kaupunkiin matkustimme ilmastoidulla bussilla, jossa istuimet sai lähes makuuasentoon, joten tämä n. 14 tunnin matka sujui mukavasti. Vastassa oli Buby Nolde, maatilan omistaja ja matkailyurittäjä, jonka kanssa oli sovittu melontaretken järjestämisestä kalustoineen ja  varusteineen täysihoidolla. Jokilaakso jossa hänen matkailutukikohtansa ”Mini Cueva” sijaitsi oli banaani-istutuksineen rehevä ja luonnonkaunis. Ohi virtaava joki,  Piray Mini on Paraña-joen sivuhaara. Vesi puhdasta ja tietenkin lämmintä, joten uimassa viihtyi joessa pitkäänkin.  Melontaretki tultaisiin tekemään Piray Guazulla, joka myös on Parañan sivujoki, vauhdikas koskineen. Huollon oli tarkoitus pelata niin, että joen varrella paikoissa, joihin johti metsätie olisi ennalta perustettu telttaleiri yöpymistä ja ruokailua varten. Seuraavana päivänä huoltoporukka kokkeineen olisi taas siirtynyt seuraavalle sopivalle etapille vastaanottaakseen illalla tämän hurjan joukon jne. päivä kerrallaan. Kanooteissa (inkkarit) ja mukana seuraavassa kumiveneessä olisi vain päivämuona ja henkilökohtaiset varusteet.

Alku koskessa kaahailua

Suunniteltu ei kuitenkaan täysin toteutunut. Buby Nolde oli kyllä tänne Suomeen ennalta viestittänyt (sähköpostiyhteys välttämätön), että veden korkeudesta ja tulvista johtuen retki tultaisiin tekemään kumilautoilla (balsa rafting). Täältä kuitenkin ilmoitettiin, että suurin osa haluaisi  meloa mieluummin kanooteilla. Tämä toivomus otettiin huomioon. Mutta koskissa huomattiin heti alkuun, etta Nolden kanootit tulvatilanne huomioon ottaen olivat sikäli ”leluja”, että niissä oli liian matalat reunat. Vähänkin vauhdikkaamman kosken kuohuissa ne täyttyivät vedellä ja hupsis!, sitten mentiin (uiden). Näin kävi  näillä välineillä niillekin harvoille meistä, joilla oli kokemusta koskenlaskusta inkkareilla. Eli matka eteni siten, että Buby kumilautallaan (2-4:n melottava) meni aina ensin ja ilmoitti käsimerkeillä lasketaanko koski vai kävelläänkö. Kävely tarkoitti kävelyä joessa tai uimista kanootin kanssa, koska rannat olivat niin jyrkät, ettei maista käsin pystynyt kanoottia uittamaan. Toinen puute kanooteissa oli niiden lasikuitumateriaali, joka ei joustanut, jolloin useimmat kanootit saivat vaurioita kosken kivissä. Minulla sattui olemaan hopeateippiä mukanani, joten välillä paikkailin rannalla omaa ja jonkun muunkin kanoottia. Koskiuintia tuli päivän mittaan harrastettua paljon, mutta onneksi vesi suht. lämmintä ja ilma helteistä, joten mitään hypotermian vaaraa ei ollut.

Pimeys yllätti – yöpyminen taivasalla

Tällä tyylillä ei matka kuitenkaan edistynyt lasketulla tavalla. Eli kun pimeys koitti olimme erään vauhdikkaan kosken jälkeen puiden juurista ja viidakon liaaneista kiinnipitäen nousseet jyrkähköön rantaan, jonka kohdalla joki virtasi kiihtyvällä vauhdilla.  Leiripaikka odotti vain parin kilometrin päässä, mutta pimeys ja kosket estivät jatkamasta melontaa tai muuta kanootin ”kuljetusta”. Siinä sitten pähkäiltiin mitä tehdä; yöpymispaikkana ranta vaikutti mahdottomalta, toisaalta ei voinut matkaa jatkaa. Tiheässä viidakossa maitse kulkeminen ei tullut kysymykseen.

Tästäkin umpikujasta selvittiin mielestäni Bubyn vastuullisella toiminnalla.  Kumilauttaan otettiin ylikuorma eli Bubyn ja retkellä mukana seuranneen lääkärin lisäksi muutama matkustaja ja alus lähti taskulampun valossa alas koskeen. Muu porukka jäi istuskelemaan ja odottelemaan, josko Buby mahdollisesti pääsisi ylävirtaan noutamaan toista lastia. Kului tunteja ja arvailtiin, että tässäkö istutaan ja roikutaan koko yö. Sitten yllätys, yllätys: taskulampun valo näkyi ylävirran suunnasta ja sieltä pelastaja-Buby tuli balsallaan. Hän tai kuskinsa  oli leiripaikalta maastoautolla kumilautta katolla ajanut metsätietä joen rantaan paikkaan, joka oli n. 6 km. yläpuolellamme ja siitä sitten koskea laskien alas. Taas lähti 5 hengen kuorma leiripaikalle. Muiden   melojien osalta meneteltiin niin, että mainittua reittiä ja tapaa Buby vei porukalle makuupusseja, vaatteita, juomaa ja evästä tuoden taas muutaman melojan leiripaikalle muiden jäädessä  viettämään yötä viidakkojoen varrella Etelän Ristin ja muiden tähtitaivaan kuvioiden alla. Aamulla päivänvalossa jälkijoukko onnistui pääsemään kanoottoineen leiripaikalle hyvin ”istutun” yön jälkeen.

Retkisuunnitelma muuttui

Alkuaan kaavailtu ohjelma muuttui. Eli jatkomelonta tapahtui tasaisella vedellä Paraña-joella ja Piray Guazun alajuoksulla sekä Piray Mini-joella. Meidät kuljetettiin autoilla Mini Cuevan tukikohtaan. Sieltä käsin teimme mm. trekking-vaelluksen viidakossa odottaessamme kanoottien korjausta. Sen jälkeen trailerikuljetus pohjoiseen Esperanzan kaupunkiin Paraña-joen varrella, josta lähdettiin melomaan myötävirtaa etelään kohti Piray Minin suuta ja siitä ylös Mini Cuevaan. Paraña, joka on vesimäärältään maailman 3. suurin joki, pituus 3 500 km, leveys paikoitellen lähes 1 km, saa alkunsa Brasiliasta ja jatkuu etelään aina Rio de Platalle Buenos Airesiin asti. Se on näillä kohdin rajajoki Argentiinan ja Paraquayn välillä. Syvyys n. 80 m ja virtaus 6-8 km/t. Aikamoisia virtauksia ja pyörteitä joessa. Myötävirtaan matka sujui hyvin ja turvaveneenä oli B. Nolden voimakasmoottorinen kumivene.  Lisäksi meloimme tukikohdastamme lähtien Parañalle ja siitä Piray-Guazu-joelle, jossa erityisesti mieleenjäänyt kokemus oli yöpyminen joen varrella kohtalaisen kokoisessa luolassa. Luolan akustiikka oli erinomainen ja Tuomon ooppera-aariat ja huilunsoitto pääsivät siellä oikeuksiinsa. Piray Guazusta melonta vielä jatkui Parañaa etelään, jossa yöpyminen Isla Garaguatayn rehevällä ja luonnonkauniilla saarella. Kun seuraavana päivänä sieltä ponnistelimme muutama km. vastavirtaan ylöspäin joen itärannalle, mistä osaksi autolla ja osaksi moottoriveneellä palasimme tukikohtaan, oli matkan melontaosuus päättynyt ja edessä uudet seikkailut ja nähtävyydet.

Retken luonteen muuttumisesta huolimatta nautimme melonnasta lämpimässä säässä  upeissa maisemissa. Ruoka- ja juomapuolen osalta ei myöskään ollut valittamista. Kritiikkipalaverissa todettiin, että jatkossa vastaavanlainen retki  koskien osalta järjestetään kumilautoilla ja muuten kanooteilla, jolloin tapahtuma on turvallista ja hallittua. Tai sitten kokonaan tasaisen veden melontana pääasiassa Parañaa etelään muutama sata kilometriä.  Eldoradosta teimme myös muita retkiä: jokilaivalla Parañan yli Paraquayn puolelle, mm. Mayor Otanon pikkukaupunkiin, San Ignacion raunioille sekä Wandan jalokivikaivokseen.

Iguazun putoukset mahtava luonnonnähtävyys

Eldoradosta matkamme jatkui Iguazun putouksille Argentiinan, Brasilian ja Paraquayn raja-alueelle. Putouksia alueella on yhteensä 275. Keskellä syvänvihreää sademetsää pauhaavat Iguazun putoukset ovat eittämättä koko Etelä-Amerikan suurin luonnonnähtävyys. Korkein putouksista on ns. Paholaisen kita, josta vesimassat syöksyvät lähes sadan metrin syvyyteen. Ohjelmaan kuului myös vauhdikas ja märkä kumiveneajelu aivan putousten alapuolella. Kävimme ihailemassa putouksia myös Brasilian puolella.

Alli ja Marja tekivät lisäksi parin päivän matkan Paraquayn pääkaupunkiin Asuncióniin,  jossa heillä oli tilaisuus tavata maan presidentti ja viedä tälle terveiset suomalaisilta  retkeilijöiltä.

YRJÖ LINDROOS

Horisontti 3/1999

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s